Hoppa till innehåll

KHO:n päätös vakiokorvauksesta sähkönjakelun keskeytyksen vuoksi

Julkaisuajankohta 7.3.2019 14.37
Tiedote

Korkein hallinto-oikeus antoi 7.3.2018 päätöksen koskien sähkön loppukäyttäjälle maksettavaa vakiokorvausta sähkönjakelun keskeytyksen vuoksi.

Tapauksessa oli kysymys ruoppauskoneen vaurioittamasta merikaapelista ja tapahtuman vuoksi verkossa oli 48 tunnin ja neljän minuutin pituinen sähkökatkos. Verkonhaltija katsoi, että keskeytys johtui yhtiön vaikutuspiirin ulkopuolella olevasta seikasta, koska ulkopuolinen ruoppausyrittäjä oli vaurioittanut merikaapelia.

Sähkömarkkinalain perusteella loppukäyttäjällä on ilman eri vaatimusta oikeus sähkönjakelun yhtäjaksoisen keskeytymisen perusteella vakiokorvaukseen, jos verkonhaltija ei osoita, että keskeytys johtuu hänen vaikutusmahdollisuuksiensa ulkopuolella olevasta esteestä, jota hänen ei kohtuudella voida edellyttää ottavan huomioon toiminnassaan ja jonka seurauksia hän ei kaikkea huolellisuutta noudattaen olisi voinut välttää tai voittaa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että huomioiden verkonhaltijan verkko-olosuhteet ja vesistökaapelin määrä, verkonhaltijan voidaan kohtuudella edellyttää ottavan huomioon toiminnassaan merikaapelin vahingoittumisen. Kohtuuttomana varautumisena ei näissä olosuhteissa voida pitää useamman kuin yhden vikakohdan korjaamiseen tarvittavan korjausmateriaalin varastoimista, joka olisi lyhentänyt korjaukseen käytettyä aikaa ja siten sähkökatkoksen kestoa. Se miten verkonhaltija varautuu sähkönjakelun keskeytyksiin, jää kuitenkin viime kädessä verkonhaltijan arvioitavaksi.

Korkein hallinto-oikeus totesi myös, että Energiaviraston päätöksiä ei voida pitää valittajan esittämällä tavalla sähkömarkkinalain vastaisina sillä perusteella, että Energiavirasto ja markkinaoikeus ovat päätöstensä perusteluissa ottaneet huomioon sähkön loppukäyttäjien asemaan sähkömarkkinalain tavoitesäännöksessä ja säännöksen perusteluissa mainitulla tavalla.

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös on luettavissa korkeimman hallinto-oikeuden sivuilta. 

Lisätiedot

El- och naturgasnäten Nyhet