Hyppää sisältöön

Energiaviraston ohjeistus liikennepolttoaineiden päästöjen vähentämistä koskevaan raportointiin on päivitetty

Julkaisuajankohta 17.12.2018 14.14
Tiedote

Energiavirasto on päivittänyt ohjeistusta ja ilmoituslomakkeita liikennepolttoaineiden päästöjen vähentämistä koskevan lain mukaiseen raportointiin liittyen.

Asiakirjoja on päivitetty mm. seuraavilta osin:

  • Lain soveltamisalaan kuuluvan kevyen polttoöljyn määrän arvioimisessa voi käyttää Tilastokeskuksen arvion mukaista lukua
  • Polttoaineen toimittajat voivat jatkossa raportoida samalla taulukolla myös biopolttoaineiden ja bionesteiden kestävyyden
  • Lisätty ohjeistus päästövähennysvelvoitteen täyttämisestä yhdessä toisen polttoaineen toimittajan kanssa ja tieliikenteen sähkön ja lentoliikenteen biopolttoaineiden toimittajan kanssa
  • Fossiilisten polttoaineiden alemman lämpöarvon lähteenä käytetään jakeluvelvoitelain sijaan JEC-raporttia

Ilmoitus edellisen kalenterivuoden aikana kulutukseen luovutettujen polttoaineiden tiedoista tulee toimittaa Energiavirastolle aina kalenterivuotta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä.

Lisätiedot:[email protected].

Raportointiohje

Tiedote Uusiutuva Energia