Skip to Content

Suomalaiset kuluttajat Pohjoismaiden aktiivisimpia sähkömarkkinoilla

Julkaisuajankohta 12.12.2018 14.27
Tiedote

Pohjoismaiden energia-alan viranomaisten yhteistyöorganisaation NordREG:n teettämän kuluttajakyselyn mukaan suomalaiset kuluttajat ovat Pohjoismaiden aktiivisimpia sähkömarkkinoilla.

Selvityksen perusteella noin joka kolmas (34 %) suomalaisista kuluttajista on tehnyt uuden sähkösopimuksen viimeisen vuoden aikana. Kaikissa Pohjoismaissa kuluttajista keskimäärin noin joka neljäs (26 %) teki uuden sähkösopimuksen viimeisen vuoden aikana.

Viidesosa kuluttajista vertaili sopimuksia, mutta ei tehnyt uutta sähkösopimusta

Uuden sähkösopimuksen tehneiden lisäksi noin viidesosa (19 %) suomalaisista kuluttajista on vertaillut tarjolla olevia sähkösopimuksia viimeisen vuoden aikana. He ovat kuitenkin päättäneet jatkaa nykyistä sähkösopimustaan. Lähes puolet (47 %) suomalaisista kuluttajista ovat pysyneet passiivisina, eivätkä ole kilpailuttaneet tai vaihtaneet sähkösopimustaan viimeisen 12 kuukauden aikana.

Säästö yleisin peruste uuteen sähkösopimukseen

Viimeisen kolmen vuoden aikana uuden sähkösopimuksen solmineista suomalaisista kuluttajista 45 % ilmoitti rahallisen säästön ainakin yhdeksi syyksi uuden sopimuksen tekemiseen. Toinen yleinen syy oli edellisen määräaikaisen sopimuksen raukeaminen, jonka ilmoitti ainakin yhdeksi syyksi 37 % vastaajista. Myös elämäntilanteen muutos (17 %), sähkönmyyjän yhteydenotto (14 %) ja parempien sopimusehtojen saaminen (12 %) olivat usein uuden sopimuksen solmimisen taustalla.

Toisaalta viimeisen kolmen vuoden aikana sopimusten vertailua tehneistä 41 % ilmoitti vertailun jälkeen pysyneensä nykyisessä sähkösopimuksessa, koska sopimusta vaihtamalla olisi säästänyt vain vähän tai ei ollenkaan. Ainoastaan tyytyväisyys nykyiseen sopimukseen oli tätä yleisempi syy olla vaihtamatta sähkösopimusta (46 %).

Hintavertailusivustoilla on merkittävä rooli uusien sopimusten solmimisessa

Yli puolet (52 %) viimeisen kolmen vuoden aikana uuden sopimuksen solmineista tai sopimusten vertailua tehneistä suomalaisista kuluttajista oli käyttänyt jotain hintavertailusivustoa. Näistä lähes kaksi kolmasosaa (64 %) ilmoitti käyttäneensä Energiaviraston ylläpitämää sähkön hintavertailusivustoa sahkonhinta.fi.

Tietoisuus omasta sähkönkulutuksestaan on kohtalaisella tasolla

Yli kaksi kolmasosaa (68 %) suomalaisista kuluttajista osasi esittää arvion omasta sähkönkulutuksestaan. Vastaavasti vajaa kolmannes (32 %) vastaajista ei osannut kertoa arviota vuosittaisesta sähkönkulutuksestaan.

Sähköön käytettävää rahamäärää kuluttajat osasivat sen sijaan arvioida paremmin kuin käyttämäänsä energiamäärää. Enemmän kuin yhdeksän kymmenestä (92 %) vastaajasta osasi arvioida, kuinka paljon he joutuvat maksamaan sähköstä talvikuukautena.

Suomalaiset tilaavat sähkölaskunsa paperisena muita pohjoismaalaisia useammin

Enemmistö suomalaisista kuluttajista (60 %) saa sähkölaskunsa sähköisesti joko e-laskuna ja sähköpostilaskuna. Kuitenkin suomalaiset saavat sähkölaskunsa paperisena useammin kuin muut pohjoismaalaiset. Kaikkien Pohjoismaiden kuluttajista yli kolme neljäsosaa (77 %) saa sähkölaskunsa sähköisessä muodossa.

Sähkölaskuissa olevia tietoja ilmoittaa lukevansa 85 % suomalaisista. Sähkölaskuista eniten katsotaan laskun loppusummaa, kulutuserittelyä, maksuerittelyä ja kulutushistoriaa. Lisäksi yli puolet kuluttajista etsii laskusta ilmoituksia muutoksista, jotka vaikuttavat sähkön hintaan. Vähiten huomiota sähkölaskuissa saavat sopimuksen päättymisaika, sähkön tuotantotapa ja tahot, joiden puoleen kääntyä puolueetonta neuvontaa tai riidanratkaisua varten, jos vastaajalla on valitettavaa.

Kuluttajat kannattavat sähkön siirron ja sähköenergian yhteislaskutusta

Suomalaisista kuluttajista vajaat kolme neljäosaa (71 %) vastasi olevansa samaa mieltä tai täysin samaa mieltä väitteestä, jonka mukaan he haluavat mieluummin saada kaikki sähkömaksut yhdellä laskulla sähkönmyyjältä ja verkonhaltijalta saadun kahden erillisen laskun sijaan. Yli puolet (52 %) vastaajista oli täysin samaa mieltä väitteen kanssa. Vain alle joka kymmenes (9 %) vastaajista oli eri mieltä tai täysin eri mieltä väitteen kanssa.

Taustaa

Sentio Research AS teki kyselyn pohjoismaisten energia-alan yhteistyöviranomaisten toimeksiannosta. Kysely toteutettiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa verkkokyselynä samanaikaisesti syyskuussa. Jokaisesta maasta vastaajia oli vähintään 1 500 eli kyselyn osallistui yhteensä 6 019 vastaajaa. Suomesta kyselyyn osallistui 1504 vastaajaa. Suomalaisten vastaajien osalta virhemarginaali on ± 1,5-2,5 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot: Lakimies Patrick Malén, puh 029 5050 126.

Nordic Customer Survey 2018
Nordic Customer Survey 2018 - Tables Report Finland
 

Electricity and natural gas market News