Hyppää sisältöön

Tarjouskilpailu liikenteen infrastruktuurituesta 2019

Julkaisuajankohta 13.3.2019 9.00
Tiedote

Energiaviraston järjestää syyskuussa 2019 sähkö- ja kaasuajoneuvojen lataus- ja tankkausverkoston laajenemista edistävän tukikilpailutuksen. Tarjousten jättöaika on 1.9.2019 - 30.9.2019.

Edellinen tarjouskilpailu järjestettiin lokakuussa 2018. Edellisen tarjouskilpailun tuloksiin voi tutustua täällä.

Tiedote kilpailun tuloksista ja päätökset (25.1.2019)

Tarjouskilpailussa kilpaillaan neljässä ryhmässä:

1. kaasutankkausasemat,

2. paikallisen joukkoliikenteen latausjärjestelmät,

3. ajoneuvojen suuritehoiset latausjärjestelmät ja

4. ajoneuvojen peruslatausjärjestelmät.

Tukea on tarjolla yhteensä 3 miljoonaa euroa vuodelle 2019. Tukea myönnetään osaan hankkeen investointikustannuksista.

Saadut tarjoukset pisteytetään ja kullekin hankkeelle lasketaan vertailuluku. Omissa ryhmissään pienimmän vertailuluvun saavat hankkeet menestyvät tarjouskilpailussa parhaiten.

Kevään 2019 aikana Energiavirasto päivittää ohjeita tarjouskilpailuun osallistumisesta. Päivitettyjä ohjeita on mahdollista kommentoida ja kommentit huomioidaan lopullisissa ohjeissa. Ohjeiden päivityksestä ja mahdollisuudesta kommentoida niitä tiedotetaan myöhemmin erikseen.

Infotilaisuus tulevasta kilpailutuskierroksesta järjestetään Helsingissä 13.6.2019. Infotilaisuuden ohjelmasta ja mahdollisuudesta osallistua tilaisuuteen tiedotetaan myöhemmin.

Lisätietoa liikenteen infrastruktuurituen sivulta

Tiedote Uusiutuva Energia