Web Content Display

Uutiset

Asset Publisher

« Back

Viraston jatkotoimet kantaverkon nimeämistä koskien

Markkinaoikeus kumosi Energiaviraston päätökset – viraston jatkotoimenpiteet kantaverkon nimeämistä koskevassa asiassa

Markkinaoikeus antoi 16.6.2016 ratkaisun sähkömarkkinalain (590/2013) mukaista kantaverkon ensimmäistä nimeämistä koskevissa asioissa (MAO 2015/498–499 ja 2015/505).

Fingrid Oyj antoi 30.3.2015 kantaverkon nimeämispäätöksen neljännelle valvontajaksolle (2016–2019). Useat Fingrid Oyj:n asiakkaat tekivät nimeämispäätöksestä tutkintapyynnön Energiavirastolle. Energiavirasto vaati päätöksillään 30.6.2015 Fingrid Oyj:tä muuttamaan nimeämispäätöstä siten, että siihen sisällytetään omistajasta riippumatta kaikki kantaverkon määritelmän täyttävät verkonosat. Fingrid Oyj valitti viraston päätöksistä.

Markkinaoikeus kumosi päätöksellään Energiaviraston päätökset. Markkinaoikeus katsoi, että kantaverkonhaltijan velvollisuus nimetä verkonosia kantaverkkoon kuuluvaksi ulottuu sähkömarkkinalain mukaan ainoastaan kantaverkonhaltijan omistuksessa oleviin verkonosiin. Markkinaoikeus perusteli kantaansa paitsi sähkömarkkinalain sanamuodolla myös omaisuudensuojalla. Edelleen markkinaoikeus katsoi, ettei viraston päätöksissä ollut yksilöidysti määritelty, miltä osin Fingrid Oyj:n on annettava uusi kantaverkon nimeämispäätös, kun virasto ei ollut esittänyt muutosvaatimuksiaan verkonosakohtaisesti.

Markkinaoikeus vahvisti kuitenkin, että Energiavirasto oli toiminut sähkömarkkinalain mukaisesti kun se oli arvioinut kantaverkon nimeämispäätöksen lainmukaisuutta ainoastaan sähkömarkkinalain 31 §:n 1 momentin kantaverkon määritelmän ja määrittelyperiaatteiden kannalta eikä perustanut ratkaisuaan sähkömarkkinalain 18, 19, 24 ja 40 §:n säännöksiin.

Energiavirasto ei valita markkinaoikeuden ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Energiavirasto katsoo, että kantaverkon nimeämistä koskeva sähkömarkkinalain 31 § perusteluineen on osittain sisäisesti ristiriitainen. Viraston näkemyksen mukaan markkinaoikeuden ratkaisu johtuu pääosin säännöksen epäselvyydestä.  Virasto toteaa edelleen, ettei markkinaoikeus ottanut ratkaisussaan kantaa useisiin asiakysymyksiin kuten siihen, täyttävätkö tietyt muiden verkonhaltijoiden kuin Fingrid Oyj:n omistamat verkonosat kantaverkon määritelmän. Näiltä osin Energiaviraston kanta on edelleen perusteltu.

Energiavirasto ilmaisee huolensa, mahdollistaako markkinaoikeuden ratkaisu ja sähkömarkkinalain 31 § käytännössä toteuttamiskelpoisista vaihtoehdoista laajimman mahdollisen kantaverkon, kuten lainsäätäjä on todennut lain tavoitteeksi. Lisäksi virasto toteaa, ettei ratkaisu tue kantaverkon kehittymistä kantaverkon ja jakeluverkon rajapinnalla. Sähkömarkkinalain 31 §:n 1 momentin kantaverkon määritelmän täyttävien, muiden verkonhaltijoiden kuin Fingrid Oyj:n omistamien verkonosien nimeäminen kantaverkoksi muuttuu markkinaoikeuden ratkaisun johdosta lisäksi käytännössä erittäin vaikeaksi. Virasto huomauttaa, että EU:n oikeus edellyttää joka tapauksessa kantaverkon selkeää määrittelemistä ja erottamista jakeluverkosta.

Energiavirasto tulee edellä mainituista syistä tekemään aloitteen työ- ja elinkeinoministeriölle kantaverkon määrittelyä ja nimeämistä koskevan lainsäädännön kehittämisestä.

Lisäksi jos markkinaoikeuden ratkaisu saa lainvoiman, Energiavirasto antaa Fingrid Oyj:n asiakkaiden tutkintapyyntöjen johdosta uudet päätökset.

Lisätiedot: Johtaja Veli-Pekka Saajo puh. 029 5050 023, lakimies Heikki Vestman puh. 029 5050 029 ja johtava asiantuntija Tarvo Siukola puh. 029 5050 074.


Web Content Display