Web Content Display

Uutiset

Asset Publisher

« Back

Päästökaupan kompensaatiotukea maksettiin 38 miljoonaa euroa

Pääministeri Sipilän hallitusohjelman mukaisesti kuluneena vuonna otettiin käyttöön uusi tukijärjestelmä, jolla tietyille energiaintensiivisen teollisuuden toimialoille korvataan päästökaupan vaikutusta sähkön hintaan.

Niin kutsuttua kompensaatiotukea maksettiin 55 laitokselle yhteensä 37,9 miljoonaa euroa. Tukea saaneista laitoksista 29 toimii metsäteollisuudessa. Kaiken kaikkiaan metsäteollisuus sai tukea 23,8 miljoonaa euroa. Tukea saaneista laitoksista 11 toimii metalliteollisuudessa (tukimäärä yhteensä 9,6 miljoonaa euroa) ja 15 muilla teollisuuden eri toimialoilla (tuki yhteensä 2,9 miljoonaa euroa). Tukea saaneet laitokset ovat nähtävissä Energiaviraston sähköisen asiointijärjestelmän verkkosivuilla.

Myönnetyn tuen määrään vaikuttavat muun muassa päästöoikeuden markkinahinta sekä keskimääräinen sähkönkulutus laitokselle määritetyn viitejakson aikana. Tuen määräytyminen on kuvattu tarkemmin Energiaviraston verkkosivuilla.

Kesäkuussa 2017 voimaan tulleen kompensointilain (138/2017) mukaan tukea voi hakea Energiavirastolta vuosittain kuluvan päästökauppakauden loppuun, vuoteen 2020 asti. Tukea ei myönnetä täysimääräisenä, vaan tuki-intensiteetti on vuosina 2017-2018 40 % laskennan perusteena olevista tiedoista. Vuosina 2019-2020 intensiteetti on 37,5 %.

Energiavirasto tulee julkaisemaan päivitetyn ohjeen tuenhakijoille 19.1.2018, minkä jälkeen tukihakemuksia voi jättää Energiaviraston sähköisen asiointijärjestelmän kautta. Vuoden 2018 osalta tukihakemukset tulee jättää 30.4. mennessä.  

Lisätiedot:

Markkina-asiantuntija Anna-Maija Sinnemaa
anna-maija.sinnemaa@energiavirasto.fi
puh. 029 5050 068  

Ylijohtaja Simo Nurmi
simo.nurmi@energiavirasto.fi
puh. 029 5050 011

 

 

 

     


Web Content Display