Web Content Display

Uutiset

Asset Publisher

« Back

Energiaviraston ohjeistus liikennepolttoaineiden päästöjen vähentämistä koskevan lain mukaisesta raportoinnista julkaistu

Liikennepolttoaineiden päästöjen vähentämistä koskeva laki eli laki eräiden polttoaineiden elinkaarenaikaisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä (170/2018) tuli voimaan 16.3.2018. Lailla pannaan täytäntöön polttoaineiden laatudirektiivin eli FQD:n 7 a artikla kansallisessa lainsäädännössä.

Laissa säädetään liikenteen polttoaineiden kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisestä. Laki koskee moottorikäyttöisissä ajoneuvoissa, liikkuvissa työkoneissa, maa- ja metsätaloustraktoreissa sekä sisävesillä kulkevissa sisävesialuksissa ja huviveneissä käytettäviä polttoaineita. Lakia sovelletaan niihin edellä mainittujen polttoaineiden toimittajiin, jotka toimittavat kulutukseen kalenterivuoden aikana enemmän kuin miljoona litraa nestemäisiä polttoaineita tai energiasisällöltään vastaavan määrän kaasumaisia polttoaineita.

Laissa säädetään polttoaineiden toimittajien kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisvelvoitteesta vuoteen 2020 mennessä. Velvoitteen mukaan polttoaineen toimittajien on vähennettävä kulutukseen luovuttamiensa polttoaineiden elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä kuudella prosentilla vuoden 2020 loppuun mennessä verrattuna vuoden 2010 päästöihin. Polttoaineen toimittajien on raportoitava Energiavirastolle kulutukseen luovuttamiensa polttoaineiden tietoja kalenterivuosittain.

Energiavirasto on 30.4.2018 julkaissut lain soveltamisalaan kuuluville polttoaineen toimittajille raportointiohjeen sekä lomakkeet vuonna 2017 kulutukseen luovutettujen polttoaineiden tietojen ilmoittamista varten. Tiedot kulutukseen luovutetuista polttoaineista tulee ilmoittaa raportointiohjeen mukaisesti ilmoituslomakkeella 'Polttoaineen toimittajan ilmoitus kalenterivuoden aikana kulutukseen luovutetuista polttoaineista' ja ilmoitustaulukolla 'Polttoaineen toimittajan ilmoittamien kulutukseen luovuttujen polttoaineiden tietotaulukko'.

Ohjeet on julkaistu internetosoitteessa: http://www.energiavirasto.fi/liikennepolttoaineiden-paastojen-vahentaminen

Aikataulu

Polttoaineen toimittajan tulee jättää lain mukainen vuotta 2017 koskeva ilmoitus Energiavirastolle vuoden 2018 kesäkuun loppuun mennessä. Vuotta 2017 koskevat toimitettujen polttoaineiden tiedot raportoidaan ohjeen mukaisesti siltä osin, kun ne ovat saatavissa. Jatkossa lain mukainen ilmoitus edellisen kalenterivuoden osalta tulee toimittaa Energiavirastolle kalenterivuotta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä.

Energiavirasto tulee jatkossa yhdistämään liikennepolttoaineiden päästöjen vähentämistä koskevan lain mukaisten polttoaineen toimittajien ilmoitukset kestävyyskriteeriselvitysten kanssa. Energiavirasto julkaisee yhteisen ohjeistuksen liikennepolttoaineiden päästöjen vähentämistä koskevan lain mukaisten tietojen ilmoittamisesta ja kestävyyskriteeriselvitysten toimittamisesta vuoden 2018 loppuun mennessä. Jatkossa polttoaineen toimittajan ilmoitus tulee laatia päivitettävän ohjeen mukaisesti.

Ohjeiden kommentointi

Vuotta 2017 koskevan raportoinnin yhteydessä Energiavirasto pyytää polttoaineiden toimittajilta ja muilta alan toimijoilta kommentteja koskien raportointiohjetta, ilmoituslomaketta ja ilmoitustaulukkoa. Palautteen antamiselle on jätetty tilaa polttoaineen toimittajan ilmoituslomakkeessa. Kommentteja voi toimittaa Energiavirastolle myös erillisellä dokumentilla. Kommentit pyydetään toimittamaan 2.7.2018 mennessä.

Liikennepolttoaineiden päästöjen vähentämistä koskevaan raportointiin liittyvät kysymykset voi lähettää sähköpostiosoitteeseen kestavyyskriteerit(at)energiavirasto.fi.

Lisätiedot

Tekninen asiantuntija Aino-Mari Keskinen, puh. 029 5050 091

Lakimies Maria Holmi, puh. 029 5050 057

Harjoittelija Aino Siirala, puh. 029 5050 058


Web Content Display